Marko Kantaneva | eKoutsi Blogi | Blog

Vitamiinit ja kivennäisaineet

Share |

Tiistai 21.3.2017 klo 9:41 - Marko Kantaneva


Tutustu ja varaa ilmainen esittely Weight Loss laihdutusvalmennukseen!

Vitamiinit ovat kemiallisia yhdisteitä, joita on saatava ravinnosta, koska elimistö tarvitsee niitä mutta ei kykene niitä itse muodostamaan. Eräät vitamiinit ovat rasvaliukoisia ja varastoituvat maksaan ja rasvakudokseen (etenkin A- ja D-vitamiini). Vesiliukoiset vitamiinit erittyvät nopeammin ja niiden varastot ovat pienempiä, poikkeuksena B12-vitamiini, jonka varastot vastaavat usean vuoden tarvetta. 

Kivennäisaineet ovat maaperästä lähtöisin olevia alkuaineita, joita on myös saatava elimistöön ravinnosta. Sellaisia kivennäisaineita, joiden tarve on hyvin vähäinen, kutsutaan joskus hiven(alku)aineiksi. 

Vitamiineihin luetaan 13 yhdistettä ja välttämättöminä pidettyjä kivennäisaineita tunnetaan 11–12. Näitä kutsutaan suojaravintoaineiksi tai mikroravintoaineiksi, koska niiden tarve on energiaravintoaineisiin verrattuna vähäinen. Vitamiinit ja kivennäisaineet toimivat kofaktoreina monissa keskeisissä aineenvaihdunnan tapahtumissa. Toisaalta kivennäisaineista kalsium ja fosfori ovat myös tärkeitä luuston rakennusaineita. 

Vitamiinien ja kivennäisaineiden riittämätön saanti aiheuttaa puutostauteja. Vähimmäistarve on sellainen, joka pitää puutostaudin oireet poissa. Keskimääräinen tarve kattaa vähimmäistarpeen ja mahdollistaa lisäksi kohtuullisten varastojen muodostumisen. Tarve vaihtelee yksilöllisesti, minkä takia väestön saantisuositus asetetaankin yleensä kaksi standardipoikkeamaa keskimääräistä tarvetta suuremmaksi. Tarpeen jakauman ollessa normaali suositus kattaa tarpeen väestön valtaenemmistöllä (~99 %). 

Saantisuositusta on hyvä pitää ohjeena arvioitaessa väestön tai suurten ryhmien ravinnonsaantia, sillä se takaa käytännössä kaikkien tarpeen täyttymisen. Yksittäisten ihmisten ravintoaineiden saantia taas kannattaa verrata lähinnä keskimääräisen tarpeen arvioon, sillä saantisuositus on useimpien ihmisten tarvetta suurempi. Siksi suositusluvut ovat 20–100 % tarvearvioita suurempia.

Suurin haitattomana pidettävä saantitaso on kivennäisaineilla ja joillakin vitamiineilla (A, D) alle kymmenkertainen suositukseen verrattuna eli turvamarginaali on kapea elintarvikkeiden täydentämisen tai ravintolisien käytön näkökulmasta.

Vitamiinit

A-vitamiini

A-vitamiini eli retinoli on eräs rasvaliukoinen vitamiini. Se on erityisen tärkeä ihmisen hämäränäkökyvylle ja luuston kasvulle. Lisäksi se osallistuu solujen kasvuun ja erilaistumiseen. A-vitamiini on tärkeä myös lisääntymiskyvyn ja immuunivasteen kehittymiselle.

A-vitamiinin puutos saattaa aiheuttaa muun muassa hämäräsokeutta sekä ihon muuttumista kuivaksi ja kalpeaksi. A-vitamiinin yliannostukseen taas liitetään muun muassa ruokahaluttomuus, ärtyneisyys, uneliaisuus, kuiva iho, maksan toimintahäiriöt ja luustomuutokset. Erittäin suuri A-vitamiinin liikasaanti voi aiheuttaa maksavaurioita, sillä A-vitamiini varastoituu elimistöön ja täten pidempiaikainen liikasaanti saattaa johtaa yliannostukseen ja myrkytystilaan.

A-vitamiinin tavanomaisia lähteitä ovat esimerkiksi erilaiset maitotuotteet, tummat hedelmät, lehtivihannekset ja maksa. 

B-vitamiinit

B-vitamiinit ovat kaikki vesiliukoisia ja niitä on 8 erilaista. B-vitamiini on usein jotain, joka on yhteydessä muun muassa ruuan sulatukseen ja erityisesti aineenvaihduntaan. B-vitamiinit yhdistetäänkin tästä syystä ihon, kynsien ja hiusten terveyteen. 

B1-vitamiini eli tiamiini

B1-vitamiinia tarvitaan muun muassa ruoan energiaksi muuntamisessa. Sen puute saattaa aiheuttaa muun muassa väsymystä, ärtyneisyyttä, hermosärkyä tai kävelyhäiriöitä. Pitkäaikainen puute aiheuttaa niin sanottua beriberitautia, joka johtaa sydämen toimintahäiriöön ja lopulta kuolemaan. 

Tiamiinia on lähes kaikissa ruoka-aineissa, erityisesti herneissä, sienissä, viljoissa ja sisäelimissä.

B2-vitamiini eli riboflaviini

B2-vitamiinia tarvitaan esimerkiksi aineenvaihdunnassa. Erityisen tärkeä se on ihon, kynsien ja hiusten terveydelle ja sen puute näkyykin erityisesti näissä. Usein tätä B-vitamiinia saadaan ravinnosta riittävästi. 

B2-vitamiinin tyypillisiä lähteitä ovat esim. maitotuotteet, lehtivihannekset ja soijapavut. 

B3-vitamiini eli niasiini

B3-vitamiini on tärkeä solujen aineenvaihdunnalle. Sen puutos voi esimerkiksi hidastaa aineenvaihduntaa. B3-vitamiinin yliannostus on taas vaaraksi iholle ja maksalle. 

B3-vitamiinin lähteitä ovat muun muassa liha (myös kala), maitotuotteet, lehtivihannekset, viljatuotteet ja kananmunat. 

B5-vitamiini eli pantoteenihappo

B5-vitamiini vaikuttaa pääasiassa energia-aineenvaihduntaan ja myös ihoon. Sen puutoksen ei ole todettu aiheuttavan suurempia oireita. Kokeissa on esiintynyt lähinnä käsien ja jalkojen puutumista, väsymystä, pahoinvointia, unihäiriöitä yms. Jatkuva liikasaanti on yhdistetty ruoansulatuskanavan häiriöihin ja kudosten turvotukseen. 

B5-vitamiinin lähteinä pidetään esimerkiksi kokojyväviljoja, lihaa, juustoa ja palkokasveja. 

B6-vitamiini eli pyridoksiini

B6-vitamiini toimii antioksidanttina. Se osallistuu suurimmaksi osaksi esimerkiksi valkuaisaineiden aineenvaihduntaan ja hermovälittäjäaineiden tuotantoon. Sen puutosoireita ovat muun muassa väsymys, erilaiset iho-oireet ja hermosto-oireet, kuten ärtyneisyys ja masentuneisuus, ja pahoinvointi. B6-vitamiinin liikasaantiin pitkällä aikavälillä liitetään neurologisia häiriöitä. Tämä on kuitenkin harvinaista. 

B6-vitamiinin lähteitä ovat esimerkiksi erilaiset lihatuotteet, maitovalmisteet, vilja ja vihreät vihannekset. 

B7-vitamiini eli biotiini (tunnetaan myös nimellä H-vitamiini)

B7-vitamiini osallistuu rasvojen ja hiilihydraattien aineenvaihduntaan eli niin sanottuun metaboliaan. Sen puutosta ei varsinaisesti ole havaittu kuin kokeellisissa olosuhteissa. Oireisiin liittyi muun muassa ihomuutoksia ja lihaskipuja 64 

sekä pahoinvointia. Yliannostuksen oireita ei ole suurillakaan koemäärillä löydetty. 

B7-vitamiinia saa erityisesti lihasta, maitotuotteista, hiivasta, kananmunista, maksasta ja munuaisista. 

B9-vitamiini eli foolihappo (tunnetaan myös nimellä M-vitamiini)

B9-vitamiini on välttämätön esimerkiksi punasolujen muodostukselle. Sen puutosoireisiin luetaan mm. väsymys, huimaus, voimattomuuden tunne sekä ruokahaluttomuus. Lisäksi puutos saattaa aiheuttaa häiriöitä limakalvoilla, mikä voi johtaa suu- ja kielitulehdukseen, ruokatorven tulehdukseen ja ripuliin. B9-vitamiinin liikasaanti ei tule kyseeseen tai ainakaan yliannostuksesta johtuvia oireita ei ole todettu. 

B9-vitamiinia saa useista hedelmistä, mustikoista, paprikasta, kokojyvätuotteista, palkokasveista ja monista muista lähteistä. Kuumennus tuhoaa tämän vitamiinin helposti. 

B12-vitamiini eli syanokobalamiini

B12-vitamiini on erityisen tärkeää veren puna- ja valkosolujen muodostuksessa sekä hermosolujen toiminnassa. Sen puutos saattaa aiheuttaa mm. anemiaa. Puutosoireisiin voi liittyä myös hermoston oireita ja erilaisia limakalvomuutoksia. B12-vitamiinilla ei ole tunnettuja yliannostuksessa johtuvia oireita. Mitään liikasaantiin viittaavaa ei kokeissa paljastunut edes 50-kertaisella annoksella verrattuun saantisuositukseen. 

B12-vitamiinia saa erityisesti lihasta ja kalasta, maitotuotteista, maksasta ja munuaisista. 

C-vitamiini

C-vitamiini eli askorbiinihappo on vesiliukoinen vitamiini. Sillä on elimistössämme useita eri tehtäviä. Se edistää esimerkiksi kalsiumin ja raudan imeytymistä maidosta ja kasviksista. Se toimii myös antioksidanttina. Lisäksi se ehkäisee rasvahappojen ja A- ja E-vitamiinien hapettumista sekä on välttämätön kahden eri B-vitamiinin imeytymisessä.

C-vitamiinin puutokseen liitetään perinteisesti keripukki, jota ei juurikaan nykyään esiinny. Lieviä puutosoireita kuitenkin voi esiintyä, jos ruokavalio on liian yksipuolinen. Tällaisia ovat esimerkiksi haluttomuus, väsymys, nivelkivut, ruokahaluttomuus ja lihaskivut. C-vitamiinia ei elimistöön juurikaan varastoidu, eikä sillä ole muutenkaan tunnettuja yliannostukseen liittyviä vaikutuksia. Joitakin epäilyjä sen liikasaannin yhteydestä munuaiskiviin tosin on.

C-vitamiinia saa erityisesti esim. perunasta, iduista ja juureksista, sitrushedelmistä, tyrnimarjasta, kiivistä, paprikasta, persiljasta ja ruusunmarjasta.

D-vitamiini

D-vitamiini eli kolekalsiferoli on rasvaliukoinen vitamiini. Sillä on tärkeä tehtävä: se auttaa kalsiumia imeytymään, mikä taas mahdollistaa kalsiumin kiinnittymisen luustoon. D-vitamiini vaikuttaa lapsilla kasvuun, ja siksi sen riittävä saanti on turvattava ruokavaliossa. Kesällä iho valmistaa auringonvalon vaikutuksesta itse D-vitamiinia. Talven pimeinä aikoina D-vitamiinia on saatava pääasiassa ravinnosta.

D-vitamiinin puutosoireita ovat muun muassa luuston pehmeneminen, eli murtumia yms. tulee entistä helpommin. Erityisesti lapsilla muita oireita voivat olla ruokahaluttomuus, heikkouden tunne ja helpompi altistuminen erilaisille infektioille. D-vitamiini voi kertyä elimistöön ja tästä syystä sitä voi saada yliannoksen. Tosin tällainen D-vitamiinimyrkytys syntyy vasta erittäin suurilla annoksilla. 

Suomessa saantisuositukset aikuiselle ovat 7,5 mikrogrammaa vuorokaudessa. Kuitenkin 250 mikrogramman päiväannosta pidetään turvallisena suurimmalle osalle ihmisistä. Suomessa saantisuositus on nimetty harhaanjohtavasti, sillä usein se tarkoittaa minimimäärää, jolla edes pienin siedettävä arvo saavutetaan. Tutkijat ovatkin sitä mieltä, että oikea vuorokauden saantimäärä olisi jossakin 25–50 mikrogramman välillä. Valtion ravitsemusneuvottelukunta on määritellyt suurimmaksi hyväksyttäväksi päiväsaanniksi aikuiselle 50 mikrogrammaa vuorokaudessa. 

Normaalissa ravinnossa D-vitamiinin pääasiallisia lähteitä ovat kala ja sen öljy. Lisäksi D-vitamiinia saa maitotuotteista, kananmunista ja sienistä.

E-vitamiini

E-vitamiini eli tokoferoli on rasvaliukoinen vitamiini. Se toimii esimerkiksi antioksidanttina suojellen soluja ja rasvahappoja niin sanottujen vapaiden radikaalien haittavaikutuksilta. Vapaita radikaaleja syntyy aineenvaihdunnassa. E-vitamiini säätelee myös kolesterolitasoa veressä, parantaa immuunivastetta ja edistää verenkiertoa muutenkin. E-vitamiini on ainoa rasvaliukoinen vitamiini, jolla on rooli antioksidanttina. C-vitamiini edistää E-vitamiinin antioksidanttista vaikutusta. 

E-vitamiinin puutostila on harvinainen. Sen oireita saattavat olla ataksia, lihasten heikkous, silmän verkkokarvon vauriot sekä ääreishermoston vauriot. E-vitamiinin yliannostuksen oireita ei tunneta. Vaikka kyseessä on rasvaliukoinen vitamiini, ei edes suurilla testiannoksilla ole seurannut liikasaantiin viittaavia myrkytysoireita.

E-vitamiinin tyypillisiä lähteitä ovat mm. kylmäpuristetut rypsi-, soija-, maissi- ja auringonkukkaöljyt. Lisäksi kasvismargariinit. E-vitamiinin lähteinä toimivat myös erilaiset kokojyvävalmisteet, munankeltuainen, kalan mäti ja pähkinät.

K-vitamiini

K-vitamiinin eli menadioni on rasvaliukoinen vitamiini. Se on erityisen tärkeä tekijä veren hyytymisessä. K-vitamiinia tarvitaan myös kalsiumin aineenvaihduntaan. Lisäksi sen merkitys näkyy myös muiden proteiinien tuotannossa veressä, luu- ja sidekudoksessa sekä maksassa. K-vitamiinia syntyy yleensä normaaliflooran ansiosta ihmisen suolistossa, eikä siitä yleensä ole puutetta. Tosin vastasyntyneillä ei vielä ole bakteerikasvustoa K-vitamiinin tuottamiseksi, mutta lapsi saa sitä äidinmaidosta. Joissakin maissa vastasyntyneille saatetaan antaa K-vitamiinilisä verenvuototaudin estämiseksi.

K-vitamiinin puutosoireet ovat harvinaisia. Puutosoireisiin kuuluu muun muassa ripuli, verenvuodot ikenissä ja limakalvoissa ja haavojen parantuminen hidastuu. Mustelmia syntyy helpommin. K-vitamiinin yliannostus saattaa aiheuttaa myrkytysoireita, mutta yleensä terveillä henkilöillä ei ole tavattu K-vitamiinin liikasaantia.

K-vitamiinia saa mm. erilaisista lehtikasviksista, kuten lehtikaalista, parsakaalista ja pinaatista, sekä perunasta, kananmunista ja kasviöljyistä.

Kivennäisaineet 

Kalsium

Kalsium on elimistön yleisin alkuaine, jota on keskikokoisessa ihmisessä kilon verran, pääasiassa kiteisenä hydroksiapatiittina luukudoksessa. Kalsium imeytyy ohutsuolesta aktiivisen D-vitamiinin eli kalsitriolin säätelemänä. Imeytyminen lisääntyy tarvetta vastaavasti nopean kasvun ja raskauden aikana. Koska luukudos uusiutuu jatkuvasti, kalsiumia ja fosforia tarvitaan ravinnosta sopivassa määrin kaikkina ikäkausina. Solunulkoisen nesteen ionisoitunut kalsium säätelee entsyymireaktioita, impulssien välittymistä hermoissa ja lihasten supistumista. Solujen sisällä kalsium on keskeinen viestien välittäjä ja entsyymien aktivoija. Pitkäaikainen riittämätön kalsiumin saanti voi heikentää luuston kuntoa erityisesti kasvun aikana ja eläkeiässä. Riittävä D-vitamiinivaikutus on edellytys häiriöttömälle kalsiumin saannille. 

Suuret kalsiumannokset voivat aiheuttaa munuaiskiviä ja kalsiumin saostumista kudoksiin, jos samanaikaisesti nautitaan D-vitamiinia tai alkalisoivia aineita. Suuret kalsiummäärät häiritsevät raudan imeytymistä.

Fosfori

Suurin osa elimistön fosforista on luuston hydroksiapatiitissa ja amorfisessa fosfaatissa. Fosfaatit (ATP, GTP, kreatiinifosfaatti) liittyvät kiinteästi elimistön energia-aineenvaihduntaan sekä hormonien toisiolähettijärjestelmään (cAMP, cGMP). Seerumin fosfaattipitoisuuden pienentyminen voi haitata luun mineraalistumista ja aiheuttaa lihasvaurioita. 

Runsaskaan fosfaattien saanti ei ole ongelma henkilöille, joiden munuaiset toimivat normaalisti.

Magnesium

Elimistön magnesium on etupäässä soluissa; runsaat puolet luustossa ja loput lihaksissa ja muissa pehmytkudoksissa. Magnesium aktivoi fosfaatteja sisältäviä entsyymejä esimerkiksi proteiinien ja DNA:n muodostuksessa. Se ylläpitää solunsisäistä kaliumpitoisuutta, vaikuttaa kalsiumin kuljetukseen sekä sydänlihaksen ja sileän lihaksiston toimintaan.

Magnesiumin puute voi kehittyä suoliston imeytymishäiriöissä, alkoholismissa, joissakin munuaistaudeissa sekä käytettäessä kaliumin ja magnesiumin eritystä lisääviä diureetteja. Oireita ovat hermo-lihastoiminnan häiriöt, lihasheikkous ja kouristukset. Magnesium ei terveellä ihmisellä aiheuta myrkytysoireita. Munuaisten vajaatoiminnassa suurentunut magnesiumpitoisuus voi aiheuttaa keskushermoston ja sydämen toiminnan häiriöitä.

Rauta

Elimistön raudasta suurin osa on hemiproteiineissa, etenkin punasolujen hemoglobiinissa. Lisäksi rautaa on eräissä hemientsyymeissä sekä varastoissa ferritiininä ja hemosideriininä. Hemiyhdisteet osallistuvat hapen ja elektronien kuljetukseen. Eläinperäisten ruokien hemirauta imeytyy hyvin, kasvikunnasta saatava nonhemirauta huonommin. Rautaa menetetään lähinnä verenvuodoissa. Raudanpuutteen tärkein oire on anemia. Raudanpuutetta esiintyy lapsilla nopean kasvun aikana sekä naisilla puberteetissa ja sukukypsässä iässä. Naisista 10–15 %:lla on niin runsaat kuukautiset, ettei tavallisen ravinnon rauta riitä täysin korvaamaan menetyksiä. Suuret rauta-annokset (yli 500 mg) aiheuttavat lapsilla vakavan myrkytyksen. Rautavalmisteet aiheuttavat herkästi vatsavaivoja.

Sinkki

Sinkkiä on pääasiassa soluissa (70 % lihaksissa), joissa se on osallisena yli sadan entsyymin toimintaan ja vaikuttaa hiilihydraattien, rasvojen ja nukleiinihappojen aineenvaihduntaan. Vaikea sinkin puute hidastaa kasvua ja sukukypsyyden saavuttamista sekä aiheuttaa iho-oireita ja hiustenlähtöä. Äkillisessä sinkkimyrkytyksessä oireita ovat metallin maku, pahoinvointi ja vatsakivut. Pitkäaikainen sinkin liikasaanti häiritsee kuparin hyväksikäyttöä ja kuparista riippuvaisten entsyymien toimintaa.

Jodi

Jodi on kilpirauhashormonien rakenneosa. Elimistössä jodi kertyy lähinnä kilpirauhaseen ja erittyy virtsaan. Jodia saa etenkin maitovalmisteista. Suomessa jodia lisätään useimpiin vähittäiskaupan ruokasuolavalmisteisiin. Jodin puute aiheuttaa struumaa. Pitkäaikainen puute yhdessä muiden ravintoaineiden riittämättömän saannin kanssa voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa sekä kasvun ja kehityksen häiriöitä. Elimistö sietää yleensä hyvin suuriakin jodimääriä. Henkilöillä, joilla on kilpirauhasen sairauksia, liiallinen jodin saanti voi laukaista kilpirauhasen toiminnan häiriöitä.

Seleeni

Seleeni on kahden tärkeän entsyymin, glutationiperoksidaasin ja dejodaasin rakenneosa. Glutationiperoksidaasi muuttaa haitallisia happiyhdisteitä vaarattomaan muotoon. Dejodaasi puolestaan osallistuu kilpirauhashormonien aktivaatioon. Seleenin saanti vaihtelee eri maissa riippuen siitä, miten oman maan kasvit saavat seleeniä maaperästä, ja siitä, mistä maista elintarvikkeita tuodaan. Suomessa seleeniä on lisätty lannoitteisiin vuodesta 1985 lähtien. Vaikea seleenin puute saattaa aiheuttaa lapsille kardiomyopatiaa, jollaista on todettu vain Kiinassa. Niukan seleenin saannin on epäilty altistavan sydänkuolemille ja pahanlaatuisten kasvaimien kehittymiselle, mutta asiasta ei ole saatu varmuutta. Suuret annokset (yli 1 mg päivässä) voivat aiheuttaa myrkytyksen, jonka oireita ovat valkosipulia muistuttava hengitysilman haju, kynsi- ja hiusmuutokset sekä vaikeimmissa muodoissa maksavauriot.

Muut kivennäisaineet

Ravinnosta tarvitaan eräitä muitakin kivennäisaineita. Tiedot niiden tarpeesta ovat puutteellisia eikä saantisuosituksia ole sen takia voitu antaa.

Kupari

Kuparia on metallientsyymeissä, joita tarvitaan energia-aineenvaihdunnassa, sidekudoksen muodostuksessa sekä vapaiden radikaalien eliminoinnissa.

Mangaani

Mangaani on raudantyyppinen alkuaine, joka toimii usean entsyymin aktivaattorina.

Molybdeeni

Molybdeeniä on kolmessa hapetus-pelkistysreaktioihin osallistuvassa entsyymissä.

Kromi

Kromia on pidetty välttämättömänä alkuaineena, mutta asia on kiistanalainen.

Fluori

Fluori ei liene ihmiselle välttämätön, mutta sen hammaskariesta ehkäisevä vaikutus on hyödyllinen. Sitä saadaan lähinnä juomavedestä. Hyvin suuret fluorimäärät aiheuttavat hammaskiilteen muutoksia ja saattavat haurastuttaa luustoa.

Vitamiini- ja kivennäislisät

Keskimääräisestä suomalaisesta ruokavaliosta saadaan vähintään suositusten mukainen määrä kaikkia välttämättömiä kivennäisaineita ja vitamiineja, lukuun ottamatta D-vitamiinia. Elintarvikkeiden täydentäminen vitamiineilla ja kivennäisaineilla on yleistymässä. Aikaisemmin vitaminointi sallittiin vain todetun tarpeen nojalla. Jodia on lisätty ruokasuolaan ja ravintorasvoja on täydennetty D-vitamiinilla. Viime aikoina markkinoille on ilmaantunut monilla vitamiineilla ja kivennäisaineilla täydennettyjä elintarvikkeita, varsinkin mehuja ja aamiaismuroja. Käytäntö on vapautunut, koska muissa maissa markkinoilla olevia tuotteita on alkanut virrata Suomeen EU:n yhteisölainsäädännön perusteella.

Suurten, selvästi saantisuositukset ylittävien vitamiinimäärien on uskottu ehkäisevän monien sairauksien, kuten flunssan, syöpien tai skitsofrenian, ilmaantumista. Tieteellisiä todisteita tehosta ei kuitenkaan ole saatu. Viime aikoina on uskottu ns. antioksidanttien eli haitallisia hapettumistapahtumia ehkäisevien tai hillitsevien ravintoaineiden runsaan saannin voivan ehkäistä sydän- ja verisuonitauteja sekä syöpää. Vaikka kasvikunnan antioksidanttien, kuten C- ja E-vitamiinien sekä beetakaroteenin, runsas saanti näyttääkin suojaavan kroonisilta taudeilta havainnoivissa tutkimuksissa, ei kliinisissä kokeissa ole todettu antioksidanttien saannin lisäämisen vähentävän sairauksien riskiä. Suosituksia suurempien vitamiini- ja kivennäisaineannosten nauttimiselle sairauksien riskin vähentämiseksi ei näin ollen ole tieteellisiä perusteita.

vitamiinijakivennaisaineet.jpg
vitamiinijakivennaisaineet2.jpg

Tutustu ja varaa ilmainen esittely Weight Loss laihdutusvalmennukseen!

Avainsanat: Vitamiinit, kivennäisaineet